Talvinen kuva Raatihuoneesta.

DI Sari Paljakka valittiin Haminan teknisen johtajan virkaan

Haminan kaupunginhallitus piti kokouksensa maanantaina 27. tammikuuta 2025. Teknisen johtajan virkaan valittiin DI Sari Paljakka. Paljakka aloittaa virassaan 1.4.2025. Yhteensä virkaa haki 23 hakijaa. 

Olen todella iloisena ja innokkaana tulossa Haminaan. Aluksi arkailin, että minua pidetään liian laaja-alaisena, koska olen tehnyt sekä teknistä että elinvoimaa. Hamina haluaa kokonaisvaltaista näkemystä ja se on näkynyt prosessissa. Jo haastatteluvaiheessa Hamina on tuntunut kutsuvalta ja eteenpäin katsovalta kaupungilta. On todella kiva päästä tutustumaan myös Googlen maailmaan ja osaksi osaavaan ja vahvaan tiimiin.

kommentoi Sari Paljakka valintaansa.

Kaupunginhallitus perusti vastaavan hallintoasiantuntijan viran hallinnon tueksi. Hallinnon henkilöstön vähentäminen viime vuosina on johtanut resurssipulaan, kun samanaikaisesti kunnille on tullut uusia vastuita ja vaatimuksia, kuten tiedonhallintalain mukaiset tehtävät ja digitalisaation lisääntyminen. Myös kuntalaisten kiinnostus julkista päätöksentekoa kohtaan on lisääntynyt, mikä on lisännyt hallinnon työmäärää. Vastaavan hallintoasiantuntijan avulla hallitaan myös mahdollisia riskejä, kun osaamista on useammalla henkilöllä eikä yksittäiset kokonaisuudet nojaa ainoastaan yhden henkilön varaan. Virka tuo lisää myös hallinnollista erityisosaamista asioiden valmisteluun sekä antaa vahvemman tuen luottamushenkilötoiminnan organisointiin ja kehittämiseen.

Hyvinvoinnin edistämisen rahaston vuoden 2025 käyttösuunnitelma hyväksyttiin. Rahaston varoja käytetään muun muassa vaikeasti työllistyvien nuorten tukemiseen ja väkivallan ehkäisyyn. Kaupunginhallitus päätti hakea Valtiokonttorilta perillisittä kuolleen Ulla Marjatta Holstilan omaisuutta. Omaisuus on tarkoitus ohjata edellä mainittuun hyvinvoinnin edistämisen rahastoon.

Kaupunginhallitus antoi lausunnon Itä-Suomen hallinto-oikeudelle koskien kaupunginhallituksen aiempaa päätöstä. Lausunto liittyy valitukseen, joka koskee kaupunginhallituksen päätöstä 16.9.2024 § 221. Kokouksessa käsiteltiin myös Haminan arjen turvallisuussuunnitelman väliarviointia vuodelta 2024. Turvallisuussuunnitelman avulla pyritään ennakoimaan ja ehkäisemään turvallisuusuhkia.

Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi valtiovarainministeriön päätökset peruspalvelujen valtionosuudesta ja kotikuntakorvauksista. Haminan kaupunki on vuonna 2025 valtionosuuksien nettomaksaja.

Linnoituksen Voima Oy:n erittäin heikon taloudellisen tilanteen vuoksi kaupunginhallitus päätti ohjeistaa Haminan kaupungin omistaman Linnoituksen Voima Oy:n (ent. Haminan Energia Oy) hallitusta ryhtymään välittömästi toimiin selvittämään mahdollisuutta yhtiön hakeutumisesta varhaiseen yrityssaneeraukseen.

Kaupunginhallitus esittää omistamansa Linnoituksen Voima Oy:n (ent. Hamina Energia Oy) hallitusta ryhtymään välittömästi selvittämään yhtiön hakeutumista yrityssaneerauslain mukaiseen varhaisen vaiheen yrityssaneeraukseen tai perusmuotoiseen yrityssaneeraukseen.

Kaupunginhallituksen asialistalla olleen kaupunkirantojen yleissuunnitelman mukaisten selvitysalueiden hinnoittelun osalta kaupunginhallitus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi sellaisella evästyksellä, että käsittelyprosessissa otetaan huomioon kuntalaisten kuuleminen sekä niin, että asia tuodaan asiantuntijavaliokunnan (kilpailukykyvaliokunnan) kautta päätöksentekoon.

Pöytäkirja on tarkastamisen jälkeen nähtävillä kaupungin internet sivuilla 29.1.2025 lähtien.