Kenelle tai mille taholle tulisi antaa Haminan kulttuuripalkinto 2024?

Haminan kaupungin kulttuuripalkinto jaetaan jälleen joulukuussa – nyt on aika antaa ehdotuksia saajaksi

Haminan kaupunki on myöntänyt kulttuuripalkinnon vuodesta 2011 saakka. Valinta valmistuu yhteistyössä kuntalaisten kanssa, sillä kuntalaisilta kerätään ehdotuksia palkinnon saajaksi. Saaja voi olla jokin rekisteröity yhteisö, mutta myös yksittäinen henkilö tai vaikka työryhmä jonkin kulttuuritapahtuman tai muun kulttuuriteon takana. 

Kulttuuripalkinnolla halutaan nostattaa keskustelua merkityksellisistä kulttuuriteoista ja -tekijöistä Haminassa. Sillä kannustetaan sekä osoitetaan vuosittain erityiskiitos ja arvostus kulttuuritoimijoille sekä toiminnalle, jonka on katsottu edistävän kaupungin kulttuurielämää. Palkinto luovutetaan vuosittain Haminan kulttuuripalvelujen järjestämässä Itsenäisyyspäivän kansalaisjuhlassa.

Kenelle tai mille taholle tulisi antaa Haminan kulttuuripalkinto 2024? Anna ehdotuksesi perusteluineen sunnuntaihin 27.10. mennessä.

Ehdotuksia saa antaa perusteluineen ke 25.9. – su 27.10. Ehdotuksia kerätään Forms-kyselylinkin kautta. Ehdotuksia otetaan vastaan myös paperisella lippuäänestyksellä asiakaspalvelupiste Rinkelissä, Haminan pääkirjastossa ja Ruissalon kirjastossa sekä Haminan Kirjasto ja monipalveluauto Päivänsäteellä, ja lisäksi Linnoituksen uimahallin aulassa näiden aukioloaikojen puitteissa. 

Palkinnon valintavuosi on kuluva kalenterivuosi ja ehdotusten perusteluissa tulee kuvata juuri kuluvaan vuoteen (2024) liittyvät myöntöperusteet. Ehdotusvaiheen jälkeen Haminan kulttuuripalvelut valmistelee valintaprosessia ja hyvinvointivaliokunta lopulta valitsee palkinnon saajan ja vahvistaa palkinnon arvon. Sopivien ehdokkaiden puuttuessa hyvinvointivaliokunta voi jättää palkinnon jakamatta. Kulttuuripalkinnon lisäksi on mahdollista jakaa kunniakirjoja.

Lisätiedot:
Haminan kaupungin kulttuuripalvelut
Henni Kiri
+358 40 722 3687
henni.kiri@hamina.fi

Haminan kaupungin kulttuuripalkinnon saajat 2011-2023

Kulttuuripalkinto 2023
Ohjaaja, käsikirjoittaja, juontaja ja muusikko Jalle Niemelä

Kulttuuripalkinto 2022
Tanssitaiteilija Heli Kärki, arvokkaasta ja monipuolisesta työstä tanssitaiteen kentällä Haminassa

Kulttuuripalkinto 2021
Teatteri-ilmaisun ohjaaja Päivi Hyle, arvokkaasta työstä teatterikasvatuksen ja teatteriesitystoiminnan edistämiseksi yli 20 vuotta Haminassa

Kulttuuripalkinto 2020
Runoilija Maiju Pohjola, esikoisrunoteos Lautuma (Aviador 2020) on vuoden kulttuuriteko, sekä yhteisesti kirjailija Tuukka Sandström ja kuvataiteilija Varpu Eronen

Kulttuuripalkinto 2019
Kannusjärven-Kitulan kylätoimikunta, Kannusjärven palokopin entisöinti on vuoden 2019 kulttuuriteko

Kulttuuripalkinto 2018
Kyläteatteri Marmut Mäntlahdesta, kymmenen vuoden ajan Haminan kansalaisopiston näytelmäpiiri keskuspaikkanaan Seurantalo Toivola 

Kulttuuripalkinto 2017
Rock Criminals. Bändi on ylpeä haminalaisuudestaan

Kulttuuripalkinto 2016
Kristiina Terva-Heinonen ja Juha Heinonen, Pormestarintalon valopuiston toteutus. Tapahtuman toteutuksessa olivat talon isäntäparin lisäksi mukana haminalainen AK Sound & Music Service, Sevenon Taidelasi Studio ja Ravintola Kamu.

Kulttuuripalkinto 2015
Hamina Kvartetti

Kulttuuripalkinto 2014 
Haminan Linnoituksen Wanhat talot ry, yhdistys on asukkaiden oma-aloitteisella, yhteisöllisellä toiminnalla vahvistanut kaupunginosaidentiteettiä, elävöittänyt Haminan kaupungin vanhaa keskustaa ja näin lisännyt kaupunginosan näkyvyyttä

Kulttuuripalkinto 2013
Kulttuuripalkinnon sai Haminan seurakunta, Marian kirkon urut

Kulttuuripalkinto 2012
Juhani Leinonen ja Haminan soittokunta

Kulttuuripalkinto 2011
Haminan Teatteriyhdistys ry, Turun Bastionin kunnostaminen kesäteatterialueeksi