Päihteiden käytön määrä huolestuttaa kymenlaaksolaisia
Kymenlaakson hyvinvointialue teki yhteistyössä alueen kuntien kanssa päihdetilannekyselyn asukkaille syksyllä 2023. Kyselyllä kartoitettiin kymenlaaksolaisten näkemyksiä ja mielipiteitä päihteiden, tupakka- ja nikotiinituotteiden ja rahapelien käytöstä sekä niiden ehkäisemisen keinoista viimeisen 12 kuukauden aikana. Kyselyn tuloksia hyödynnetään alueellisessa ehkäisevässä päihdetyössä sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen raportoinnissa.
Kyselyyn vastasi yhteensä 3281 asukasta, ja vastauksia saatiin kaikista Kymenlaakson kunnista. 13–18-vuotiaille nuorille kohdennettuun kyselyyn tuli 2122 vastausta ja aikuisten kyselyyn 1159 vastausta.
Noin kolmannes nuorista ja puolet aikuisista olivat sitä mieltä, että omassa asuinkunnassa käytetään liikaa alkoholia, tupakka- ja nikotiinituotteita. Enemmistö aikuisista vastaajista oli sitä mieltä, että alaikäisten päihteiden käyttöön tulisi puuttua nykyistä enemmän. Lisäksi hieman yli puolet koki, että alaikäisten rahapelaamiseen tulisi puuttua nykyistä enemmän. Kyselystä myös selvisi, että aikuisista vastaajista 70 prosenttia ja lähes puolet nuorista eivät tiedä, mistä saa apua ja tukea päihde- ja rahapelaamisen ongelmiin.
Useissa nuorten avoimissa vastauksissa toivottiin, että kouluissa kerrottaisiin päihdehaitoista enemmän. Kouluihin toivottiin enemmän valvontaa ja valtuuksia puuttua päihteiden käyttöön. Nuorten vastauksissa nousi esiin myös vanhempien tärkeä rooli ehkäisevänä tekijänä. Aikuisten avoimissa vastauksissa korostui huoli nuorten päihteiden käytöstä ja nuorten päihde- ja mielenterveyspalvelujen haastavasta saatavuudesta. Sekä nuorten että aikuisten vastauksissa nuorille toivottiin lisää vapaa-ajan kokoontumispaikkoja.
Lisää kyselyn tuloksia on luettavissa Kymenlaakson hyvinvointialueen verkkosivuilta.
Lisätietoja:
Mervi Ihantola
Sanna Koste
Lisätietoja kuntakohtaisesti:
Hamina: Jenny Amperla, nuorisokoordinaattori, 040 590 0602, jenny.amperla@hamina.fi
Hamina: Mia Iivonen, hyvinvointikoordinaattori, 040 526 2165, mia.iivonen@hamina.fi
Kotka: Hanna-Kaisa Lähde, ehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön koordinaattori, 040 612 7835, hanna-kaisa.lahde@kotka.fi
Kouvola: Laura Sillanpää, ehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön koordinaattori, 020 615 9311, laura.sillanpaa@kouvola.fi
Miehikkälä / Virolahti: Veli- Matti Ahonen, ennaltaehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilö, 040 092 6921, veli-matti.ahonen@vironlahti.fi
Pyhtää: Tytti Eriksson, hyvinvointikoordinaattori, 050 473 5717, tytti.eriksson@pyhtaa.fi