Valiokuntien talousarviokäsittelyn keskiössä säästötoimenpiteet

Kaupungin johtotiimi on yhdessä kaupunginhallituksen kanssa käynnistänyt alkuvuodesta  säästötoimenpiteiden kartoittamisen, millä kaupungin tulevien vuosien alijäämäinen talous saataisiin tasapainoon. Tämän hetken tiedon mukaan vuoden 2024 talousarvio on heinäkuun osavuosikatsauksen mukaisesti noin 6 miljoonaa euroa alijäämäinen. Vuodelle 2025 on löydetty hyvin säästöjä, joiden johdosta vuoden 2025 talousarvio olisi enää vajaa 2 miljoonaa alijäämäinen. Kuitenkin heikentyneet veroennusteet ja kasvavat työllisyydenhoidon kustannukset tuovat tummia pilviä säästöjen riittävyyden ylle.

Kaupunginhallitus valtuutti talousjohtajan hakemaan harkinnanvaraisen valtionosuuden korotusta, jota on jaossa 10 miljoonaa euroa. Yhteensä Suomessa on 11 kuntaa, joiden valtionosuudet ovat tänä vuonna negatiiviset. Haminan kaupungin sopeutusohjelmaan on henkilöstösäästöjen lisäksi kirjattu erinäköisiä säästötoimenpiteitä tuleville vuosille. Nämä säästötoimenpiteet on sisällytetty valiokuntien ja kaupunginhallituksen talousarvioesityksiin.

Kasvatus ja koulutus -valiokunnan alaisesta toiminnasta on saatu jo säästöjä Poitsilan koulun lakkauttamisen myötä. Myös koulujen, päiväkotien ja esikoulujen toimintakuluja on karsittu. Lisää säästöjä on saatavilla, kun Kirkkojärven koulu syksyllä 2026 lakkautetaan palveluverkkoselvityksen mukaisesti. Lisäksi kotihoidon tuen kysyntä vähenee jatkuvasti ja Hamina-lisää esitetään lakkautettavaksi. Esiopetusta antavien yksiköiden määrää arvioidaan vuosittain tarpeen mukaan ja yhdistämällä esiopetuspaikkoja on saatavilla säästöjä tuleville vuosille. Haminan esiopetuksessa on 1.8.2024 alkaen luovuttu lähiesikoulun-periaatteesta.

Hyvinvointivaliokunnan alaisia toimintoja supistetaan, mm. kulttuuritapahtumien sekä palvelujen ostojen määrää vähennetään ja elokuvateatterin lippujen hintoja korotetaan. Myös hyvinvoinnin edistämisen avustusmäärärahoja on karsittu. Kirjastopalveluiden yksiköiden supistamista vuodelle 2025 ei olla esitetty.

Kaupunkikehitysvaliokunnan toimialalta on löydetty säästöjä mm. kiinteistöjen ja rakennusten myymisen ja käytöstä poistamisen kautta. Kaiken kaikkiaan toimialalla arvioidaan tarkkaan ostopalveluiden käyttöä jatkossa, mm. harkitaan uimahallin kahviotoiminnasta luopumista. Myös puhtauspalveluissa on saatavilla säästöjä, kun siivottavien kohteiden määrä vähenee.

Kilpailukykyvaliokunnan alaisesta toiminnasta ei ole saatavilla merkittäviä säästöjä, koska kilpailukykyvaliokunnan budjetti pitää sisällään mm. Cursorin ostopalvelusopimuksen, työmarkkinatuen sakkomaksut sekä TE25-uudistuksen johdosta Kotkalle maksettavat kustannukset. Kaavoituksesta ja maankäytöstä pyritään löytämään lisätuloja mm. lohkomisesta ja kiinteistönmuodostuksesta sekä maakaupoista.

Valtio ei enää myönnä kunnille palkkatukea samaan tapaan kuin ennen, joten palkkatukeen varattuja määrärahoja on karsittu. Näin ollen myös palkkatukityöllistettyjen määrä tulee olennaisesti vähenemään kaupungilla. Kaupungin budjettiin on aiempina vuosina varattu noin miljoona euroa palkkatukityöllistämiseen.

Kaupunginhallituksen toimivaltaan kuuluvia säästöjä on löydetty mm. viestinnän ja markkinoinnin palvelujen ostosta sekä tietohallinnon konesalipalvelujen purusta sekä KS Tiedon palvelusopimuksen irtisanomisesta. Kaupungin siirtyessä käyttämään täysimääräisesti Googlen työkaluja ja Chromebookkeja on kaupungin mahdollista irtautua kalliista palvelusopimuksesta.

Kauttaaltaan pienempiä säästöjä on pyritty löytämään toimintoja tehostamalla. Eri toimipisteiden aukioloaikoja sekä palvelumaksuja tarkastellaan loppuvuoden aikana.

Koko kaupunkia koskeva YT-menettely tuli päätökseen, kun kaupunginhallitus päätti asiasta 16.9.2024. Henkilöstösäästöt vuodelle 2025 ovat noin 2 miljoonaa euroa, josta suurin osa koostuu henkilöstön vähentämisestä mm. eläköitymisten ja määräaikaisuuksien supistamisen seurauksena. Henkilöstösäästöt kohdistuivat kauttaaltaan eri toimialoille. Tuotannollis-taloudelliset irtisanomiset koskivat 12 työntekijää (11,5 htv).

Käsittelyaikataulu

Hyvinvointivaliokunta kokoontuu 9.10. ja kilpailukykyvaliokunta 10.10. käsittelemään oman toimialansa talousarviota. Kaupunkikehitysvaliokunnan vuoro on 16.10. ja kasvatus ja koulutus -valiokunnan 17.10. Lupavaliokunta käsittelee talousarvionsa 22.10. minkä jälkeen kaupunginhallitus tekee 28.10. kokouksessaan lopullisen esityksensä kaupunginvaltuustolle. Kaupunginvaltuusto kokoontuu 12.11. päättämään talousarviosta sekä veroprosenteista.

Lisätietoja:
Talousjohtaja Olli Vilen, p. 041 543 8743
Opetuspäällikkö Suvi Takkinen, p. 040 199 1810
Varhaiskasvatuspäällikkö Tiina Palmola, p. 0400 561 386 (17.10. saakka)
Elinvoimajohtaja Mia Hämäläinen, p. 040 185 7885
Kiinteistöpäällikkö Toni Puustinen, p. 040 199 1790
Vs. osallisuus- ja hyvinvointipäällikkö Laura Korhonen, p. 040 199 1487
Hallintojohtaja Maria Ovaska, p. 040 564 0206